Tämä blogisarja on päivittäistä reflektointia ja irtiottoja ev.lut.seurakuntien joulukalenterin tekstien pohjalta. Varsinaisen joulukalenterin tekstit on laatinut kirjailija Antti Nylén. Tässä linkissä kerron, miksi aloin kirjoittaa varjokalenteria.
19. luukku: Viimeistään tänään ripustat ikkunallesi maaliskuun valon. 
MITÄ SE ON: Se mitä jouluna tapahtui, kantaa pitkälle. Itse asiassa maailman loppuun saakka.
Päivän luukun teksti on kuulemma hyvinkin konkreettinen. Kirjailija on tunnustanut havahtuvansa joulun juhlintaan yleensä muutama päivä ennen aattoa. Hän laittaa ikkunaan joulutähden, joka unohtuu siihen, kunnes maaliskuun auringossa se alkaa näyttää haalistuneelta. Mutta hän ei sanoisi näin, ellei tässäkin tapauksessa yksityisessä olisi jotain yleistä. Yritän samaa.
Minä alan jouluttaa jo lokakuussa. Päivien lyhetessä alkaa joulun odotus kynttilöitä ja pieniä valoja lisäämällä. Tämä juhla on niin tärkeä, että jos valitsen uutta kotia, ensimmäinen kysymykseni on, miltä tämä paikka näyttäisi jouluna. Kysymys ei ole vain estetiikasta. Mielestäni tärkeitä juhlia pitää nimenomaan juhlia, se ei ole makuasia vaan ihmiselle annettu tehtävä. Vaikkakaan emme voi varmuudella tietää Kristuksen syntymän tarkkaa päivämäärää, itse juhlaa ja sen aihetta ei voi jättää huomiotta. Maailmanhistorian tärkein vaikuttaja syntyi: hän muutti kaiken ajanlaskusta ja ihmiskäsityksestä alkaen. Se on sitten kunkin oma asia, miten juhlii, mutta juhlimatta ei pidä jättää.
Joitakin joulun perinteitä voidaan syystäkin kutsua pakanallisiksi, mutta kristillistä joulua ei ole mitenkään vaikea löytää. Otetaan esimerkiksi vaikkapa kuusi, jota pidetään protestanttisen maailman vastineena jouluseimelle (minulla on molemmat!) Se on täynnä kristillistä symboliikkaa Betlehemin tähteä, koristeita ja kynttilöitä myöten.
Oma joulukuuseni on kumuloituva. Joka vuosi siihen tulee uusi koriste, joka kuvaa kulunutta vuotta. Näin näen vuosikausia taaksepäin elämäni tapahtumia kuusta katselemalla. Annan läheisten arvata, mikä uusi koriste tuli tänä vuonna ja miksi. Kuusesta näkyy, milloin sydämeni särkyi, milloin väittelin, milloin sairastin syövän ja jäin henkiin, milloin minusta tuli isoäiti. Koronavuodenkin näkee: koristeissa on joulupukki, jolla on kasvoillaan hengityssuoja.
Joulukuusen kerroksellisuus saa pohtimaan mennyttä ja tulevaa. On hyödyllistä pohtia, mikä kuluneesta vuodesta siivilöityy tärkeimmäksi muistoksi. Samoin arvailee, mitähän ensi vuonna tulee koristeeksi. Onneksi en esimerkiksi tiennyt jouluna 2016 ennalta, millainen vuodesta 2017 tulisi. Jos minulle olisi näytetty etukäteen se valokuva, jossa olen syöpähoitojen takia kaljuna ja kasvot pöhöttyneinä, olisin järkyttynyt ja alkanut pelätä. Aivan turhaan. Rajuissa elämänmuutoksissa, sairastumisissa tai kuolemantapauksissa olen ollut joka kerta kiitollinen, ettei sitä tietoa minulle ennakkoon suotu. On ihmeellistä, miten erilaista on elää jokin asia nöyrästi läpi kuin lähestyä sitä peläten ja hermoillen. Jumala ei lohduta mielikuvitustamme, mutta saatamme hämmästyä, miten elävänä ja vahvana hän on läsnä, kun vaikea aika tulee oikeasti vastaan.
En siksi ihmettele, miksi jo erämaavaelluksella olevaa Israelin kansaa varoitettiin ennustamasta merkeistä ja kääntymästä vainaja- ja tietäjähenkien puoleen. Aika harvoin tulevaisuuden penkominen ja sitä koskevan tiedon tavoittelu edistävät mielenterveyttä. Jumala tiesi, mikä on ihmiselle terveellistä, mikä ei.
Musiikkivinkkinä Heikki Silvennoisen tulkinta klassikosta Maa on niin kaunis
Perjantaina 20. joulukuuta avaan 20. luukun.
