Tämä blogisarja on päivittäistä reflektointia ja irtiottoja ev.lut.seurakuntien joulukalenterin tekstien pohjalta. Varsinaisen joulukalenterin tekstit on laatinut kirjailija Antti Nylén. Tässä linkissä kerron, miksi aloin kirjoittaa varjokalenteria.
17. luukku: Odotahan vain!
MITÄ SE ON: Päivän teema liittyy aikaan. Latinasta lainattu sana adventti, Adventus Domini tarkoittaa Herran tulemista, ja adventtiaika sen tulemisen odottamista ja siihen valmistautumista. Sinulla on tehtävä odottaa, ja saat aikaa odottamiseen. Se voi johtaa yllätyksiin.
Kanadalainen kirjailija Ann Voskamp kirjoitti kirjan kiitollisuudesta. Tuon asenteen löytäminen merkitsi kiireiselle kuuden lapsen äidille ajan käsitteen mullistumista. Hänen mukaansa elämän todellinen ongelma ei olekaan ajanpuute vaan kiitoksenpuute. Jumalan kiittäminen tästä hetkestä kertaa hetkien määrän – ja yhtäkkiä minulla on aikaa. ”Voin hidastaa ajan virtaa olemalla läsnä koko olemuksellani” oivalsi Voskamp. ”Kun etsin kiitoksen hetkiä ja astun sisään hetkeen, elämäni tahti hidastuu.” “Tietävätkö elämäntaitovalmentajat mitään tästä, että Kristuksessa kiireellinen ja tärkeä tarkoittaa hidasta? ”
Siksi kristityt eivät puhukaan ajan kulumisesta vaan ajan täyttymisestä. Siksi pitäisi antautua olemaan lähinnä vain läsnä: missä oletkin, ole siellä kokonaan.
Minulta kysytään välillä, miksi olen kristitty. Kysymys sisältää usein vilpittömän hämmästyksen.
Eräs vetosi siihen, ettei ole yksinkertaisesti tavannut ketään viisasta kristittyä – ne ovat ihmisiä, jotka ovat vapaaehtoisesti lopettaneet ajattelun ja suostuneet umpioonsa. Keskustelua sellaisten kanssa ei voi käydä, koska he eivät kuuntele kuitenkaan – levy menee päälle, ihmistä ei kohtaa. Siksi hän ei edes jaksanut luottaa sellaisten ihmisten aitoon hyvyyteen.
Minäkin olin vilpittömän hämmästynyt. Missä umpiossa hän on oikein elänyt? Eihän pääse mihinkään siitä, että maailmanhistorian hienoimman taiteen, nerokkaimman musiikin, vaikuttavimman kirjallisuuden ja filosofian saavutukset ovat hämmästyttävissä määrin kristillisyyden inspiroimaa. Tai mistä arvopohjasta kumpusi niin klassinen liberalismi kuin orjuuden vastainen liike? Puhumattakaan inhimillisestä hyvyydestä – kehitysyhteistyössä olen nähnyt sen itse, että juuri kristilliset kirkot ja yhteisöt rientävät ensimmäiseksi apuun katastrofeissa.
Myönsin silti, että olen itsekin ihmetellyt levyn päälle jumittumista. Jumalan kansaan kuuluu kaikenlaista väkeä. Usko tuottaa merkillisiä, ääreviä ilmiöitä, joita haluaisin ymmärtää. Miksi se tekee joillekin niin ilmeisen pahaa, ja miksi toinen kukoistaa saman uskon voimasta? Toinen kaavoittuu henkisesti, toinen uskaltaa enemmän kuin koskaan. Pahimmat iskut olen saanut uskovaisilta, hellin rakkaus ja hoito on tullut samasta suunnasta.
Olen nähnyt kummallista ristiriitaisuutta. Toiselle usko on kutsu rentoon levollisuuteen, paljautta elämän edessä, uskallusta pelkkyyteen, inspiroivaa rohkeutta. Mutta miksi olen nähnyt myös mielen ankeutta, henkisen kasvamisen loppua ja uskonnollisia pakkoliikkeitä? Ei minulla ole vastausta, muutama teoria korkeintaan. Mutta mitä väliä, kaikki on armoa.
Kuulun niihin, jotka löysivät itsensä uskomasta varhain. Yksinkertaisesti rakastuin Jeesukseen. Siksi jouduin nuorena opiskelijana kysymään, olinko uskossani rakkaudesta sokea. Kestäisikö rakkauteni maailman kovat faktat: hädän, kärsimyksen, Jumalan ilmeisen poissaolon, ateismin, muut uskonnot? Olinko kasvanut tynnyrissä, joskin suloisessa sellaisessa?
Siksi tavallaan oli niin, että sama rakkaus, joka veti minua lähelleen kuin magneetti, ajoi minua myös pois. Oli pakko, rakkauden nimissä, asettaa usko alttiiksi kaikille mahdollisille vastaväitteille. Jos totuus ei kestäisi todellisuutta, sen pahempi totuudelle.
Kriittinen pohdinta ei tietenkään voi päättyä koskaan. Voidakseen uskoa ihmisen on kai oltava valmis myös luopumaan siitä. Muuten uskosta tulee epätoivoista uskottelua eikä Jumalan varassa olemista.
Mutta rehellinen ihminen ei voi olla avoin vain epäilyksille. On oltava avoin myös uskolle, suostuttava siihen mahdollisuuteen, että Jumala on, emmekä me välttämättä mahda sille mitään.
Ja kuten moni on huomannut, Hän voi yllättää.
Musiikkivinkkinä: Exitin Rautalankaa
Even ja Ossin Kummallinen kaipuu
Keskiviikkona 18.12. avaan 18. luukun.
