Kampanja-aamu alkoi Sastamalan torilla. Volvo Amazon kerää ihmisiä aina paikalle, mutta siellä oli myös vaikuttava määrä niitä, jotka olivat tulleet varta vasten minua tapaamaan. Sastamala on kuuluisa Vanhan kirjallisuuden päivistä ja Arto Satosesta. Kymmeneltä lähdettiin jatkamaan Ikaalisiin. Matkalla minun oli määrä osallistua Ivan Puopolon podcastiin yhdessä Joonas Kivirannan (ps) kanssa, joka oli paikalla Ivanin studiossa. Minä yritin hommaa etänä, ja onnistuihan se osin. Jouduin kuitenkin huomaamaan, että olen Telian selän takana, kun en ymmärtänyt puheesta mitään: se kuulosti klingonilta.
Tässä kuitenkin ajatuksia, joita yritin keskustelussa esittää, kun aiheena oli ilmastopolitikkaa ja energiapolitiikkaa.
Hiilineutraalisuus vuoteen 2050 maksaa siis komission arvioiden mukaan 25 miljardia euroa Suomelle joka vuosi. EU:lle kokonaisuutena se on 1,5 biljoonaa vuodessa – käsittämätön luku. En ihan ymmärrä, kuinka tällaista kustannuserää voidaan puolustaa, kun toimemme ovat yksipuolisia eivätkä vielä johda toivottuun lopputulokseen vaan saattavat jopa etäännyttää siitä. Huono ajoitus voi pilata hyvän ajatuksen.
Olen huomannut, että tämä iso rahamäärä puetaan investoinneiksi, sanotaan siis, että miettikää mikä määrä investointeja. Mutta joku ne aina kuitenkin maksaa, ja jonkun asian kustannuksella. Ymmärrän toki että muutamat yritykset – ja sitä myöten EK – on vaatimassa yhä tiukempia ilmastotavoitteita. Tiukoilla tavoitteilla saadaan suunta ja kannustus, kun tiedetään, että siinä on takana poliittinen tahtotila ja poliittinen kunnianhimo. Mutta kyse on varsin usein sijoittajalle riskittömästä investoinnista; voidaan olla varmoja että koska tämä on päätetty poliittisesti, yhteiskunta myös maksaa sen. Isossa kuvassa en pidä sitä markkinataloutena enkä viisaana taloutena ylipäätään. Jopa vasemmisto ja vihreät vetoavat tällaisiin yritysten viestiin. Minä en aio tehdä sitä, koska jonkun pitää ajatella kansalaisen kallistuvia kustannuksia.
Haluan itsekin tiukkaa ja kunnianhimoista ympäristöpolitiikkaa ja johdonmukaista lainsäädäntöä, jossa ei poukkoilla laidasta toiseen niin kuin ympäristöjärjestöt ovat viime vuosikymmeninä tehneet. Mutta haluan, että se tapahtuu pääpiirteissään markkinatalouden ehdoilla eikä yhteiskunnan rintaruokintana, koska se sitoo tulevat polvet velkavankeuteen.
Miksi EU on niin innokas ilmastouhrautuja? Oma teoriani liittyy poliittiseen turhamaisuuteen. EU:lla oli vaikeaa löytää johtajuutta, koska jäsenmaat eivät antaneet tällaista mandaattia sille esimerkiksi ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Tässä yhdessä asiassa EU:lla on nälkä olla johtaja, kun se ei missään muussa pysty olemaan. Barroson komission aikana EU keksi tämän johtajuuden, kun Lissabonin strategia – että me olisimme kilpailukykyisin maanosa – hajosi tuuleen. (Ehkä muuten kirjaimellisesti tuuleen – kun laitettiin julkinen panostus energiamuotoihin, joilta puuttuu vankka taloudellinen kannattavuus.)
Tämä ilmastojohtajuus on kuitenkin vain EU:n omassa mielikuvituksessa. Ei EU ole johtaja eikä näytä mallia. Muut taloudet katsovat sivusta ja aplodeeraavat, kun näännytämme itsemme hengiltä, erityisesti Kiina. Samalla tulemme koko ajan yhä riippuvaisemmiksi teknologiasta, jota nimenomaan Kiina tarjoaa ja jolla on hallussaan sen teknologian vaatimat raaka-aineet.
Kiina tekee taitavaa politiikkaa, se on sanottava. Se ei ole itse kiinnostunut CO2-päästöjen vähentämisestä, tai CO2 ei ole ainakaan minkäänlaisessa prioriteettiasemassa. Puhdas ilmanlaatu sen sijaan on, mikä oikein onkin, koska ilmanlaatu oli huutavin epäkohta Kiinassa vielä 2000-luvun alussa. Vaikka ilmanlaatu Pekingissä on yhä huono Helsinkiin verrattuna, parannus on valtava verrattuna siihen kun matkusti Kiinaan vaikkapa vuonna 2005. Tuolloin tuskin näki kadulla eteensä. Mutta kun Kiina satsasi valtavasti isoihin hiilivoimalaitoksiin, hengitysilma puhdistui ja ilmansaasteet vähenivät. Viime vuonna Kiina rakensi enemmän hiilivoimaa kuin koskaan, ja on 30 vuodessa nelinkertaistanut sen.
Luvut kertovat tilanteen. Energiantuotannon päästöistä vastaa nyt Kiina 31 prosentilla, sitten tulevat USA 14%, EU 11%, Intia 8%, Venäjä 4%, Saudit ja Indonesia kumpikin 2%. Mitkähän ovat todennäköisyydet, että nämä saadaan EU:n johdolla pöytään vähentämään 26 vuodessa netzeroon? Itse en siihen usko.
Mutta ilmeisesti pitää uskoa, jotta säilyttäisi uskottavuutensa? Siteeraan maailman parasta energiamurrosten asiantuntijaa ja ICEF-ystävääni Vaclav Smiliä: ”Kuten olen sanonut, lähetä sähköpostia, kun valmistamme ensimmäiset miljardi tonnia sementtiä ilman fossiilisia hiiltä (pian tarvitsemme 5 miljardia tonnia), kun ensimmäiset 100 miljoonaa tonnia rautaa valmistettu pelkistämällä oksideja vedyllä (pian tarvitsemme 2 miljardia tonnia), kun ensimmäiset 100 miljoonaa tonnia muovia kokonaan ilman hiilivetyraaka-aineita ja ilman korkeisiin prosessointilämpötiloihin ja -paineisiin käytettyä maakaasua (pian tarvitsemme 500 miljoonaa tonnia) tai kun saamme ensimmäiset 2000 suihkujettiä tai 2000 jättimäistä konttilaivaa, jotka käyttävät jotain muuta kuin kerosiinia tai dieseliä. Olisin iloinen saadessani tällaiset uutiset, mutta sillä välin aion kunnioittaa sitä, mitä fysiikka, tekniikka ja energiasiirtymien historia kertovat meille.”
Puopolon jälkeen saavuimme Ikaalisiin. Aivan ällistyttävän kaunis paikka! Vähintäänkin Porvoon veroinen idylli vanhassa kauppalassa. Iso joukko tuulivoimahankkeiden vastustajia tuli tapaamaan minua ja meillä oli hyvät keskustelut. Siitä Hämeenkyröön, jossa tapasin mm. maineikkaan kirjailija Panu Rajalan. Sieltä Tampereen Vapriikkiin, jossa oli vaalipaneeli, ja lopulta Jämsään Matkalla netissä toinen vaalipaneeli. Huominen alkaa täältä – mutta sitä ennen saunaan ja uimaan.
