Arvoisa puheenjohtaja, hyvä puoluekokousväki,Kristillisen liiton työtä Euroopan parlamentissa on nyt takana noin kolme kuukautta. Aika ei ole pitkä, mutta hyvän kuvan työstä ja mahdollisuuksista on jo ehtinyt saada. Uskon, että Europarlamentissa voi saada paljon aikaan.
Toukokuussa voimaan tulleen Amsterdamin sopimuksen myötä Euroopan parlamentin asema muuttui merkittävästi; parlamentilla on nyt todellista lainsäädäntövaltaa oltuaan vuosikymmeniä miltei pelkkä keskustelukerho. Monella pitkäaikaisellakin euroedustajalla on ollut totuttelemista siinä. Myös keväinen komission eroon päättynyt epäluottamuksen ilmaus on vahvistanut parlamentin asemaa; komission virkamiehille on teroitettu, että ainakin parlamentista tuleviin puheluihin tulee vastata asiallisesti ja omalla nimellä. Lisäksi komission jäsenet sitoutuivat erityiseen ohjelmaan parlamentin ja komission yhteistyön parantamiseksi.
Parlamentin tilanne on muuttunut myös siten, että Kristillisdemokraattien ja konservatiivien EPP-ryhmä on vaalien jäljiltä selkeästi suurin, 233 jäsentä parlamentin 626:sta paikasta. Näin sillä on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa päätöksentekoon parlamentissa. EPP:llä on uudet, mutta kokeneet puheenjohtaja (professori Hans-Gert Pöttering) ja pääsihteeri (Klaus Welle), jotka näyttävät johtavan ryhmää lempeästi, mutta varmasti. Vaikka ryhmässä on merkittävä edustus ei-kristillisdemokraattisista, konservatiivisista puolueista, heillä ei näytä olevan samanlaista painoa sisältökysymyksissä kuin perinteisillä kristillisdemokraattisilla puolueilla.
Suomesta EPP-ryhmään kuuluu itseni lisäksi Kokoomuksen neljä euroedustajaa. Toisin kuin vaalikamppailun aikana olisi voinut odottaa, yhteistyö Kokoomuksen edustajien kanssa on sujunut hyvin. Uskon, että yhteistyö tällä tasolla voi lisätä Kokoomuksen ja Kristillisen liiton yhteistyötä myös kotimaan politiikassa.
Parlamentti poikkeaa sikäli kansallisista parlamenteista, että vastakkainasettelua oppositio – hallitus ei parlamentin sisällä ole. Sen sijaan monissa asioissa edellytetään erilaisia enemmistöjä, joiden syntymiseen EPP-ryhmä tarvitsee tukea toisilta ryhmiltä. Ennen Amsterdamin sopimusta, kun parlamentilla ei ollut merkittävästi juridista valtaa, se saattoi vaikuttaa esiintymällä suuren konsensuksen muovaamalla yhtenäisyydellä. Nyt parlamentti on saanut todellisia valtaoikeuksia, mikä on johtanut ryhmien poliittisen profiilin kirkastumiseen. Toisaalta EPP-ryhmä on voinut merkittävästi lisätä pienten ryhmien tiedonsaantia ja kuulemista parlamentin työssä sen sijaan, että asiat sovittaisiin vain kahden suurimman ryhmän kesken kuten aiemmin tapahtui sosialidemokraattien määrätessä suurimpana ryhmänä tahdin.
Ympäristönäkökulma läpäisee EU:n päätöksenteon
Ympäristön kannalta on mainittavaa, että jo edellä mainitsemani Amsterdamin sopimuksen antamat valtuudet todelliseen lainsäädäntötyöhön Euroopan parlamentissa (ns. yhteispäätösmenettely) koskevat erityisesti ympäristöasioita.
Euroopan parlamentissa oman valiokuntani toimialaan kuuluvat perinteisen ympäristönsuojelun lisäksi kansanterveys ja kuluttajasuoja-asiat. Näin asialistalla ovat mm. monet bioetiikan alaan kuuluvat asiat kuten geenimuuntelu (GMO:t) yhtä hyvin kuin eurooppalaisilla ja suomalaisilla perheviljelmillä tuotetun puhtaan ja korkeatasoisen elintarvikkeen elinvoima kansainvälistyneillä markkinoilla. Työsarka tulee olemaan laaja ja ajankohtainen: kysymykset GMO-tuotteista tulevat varmasti hallitsemaan tulevia vuosikymmeniä samalla lailla kuin tietotekniikka ja tietoyhteiskuntakeskustelu on hallinnut kuluneita.
Cardiffin huippukokouksen päätösten mukaisesti EU:n tavoitteena on ympäristönäkökulmien huomioon ottaminen unionin kaikilla politiikan aloilla läpäisyperiaatteella (mainstreaming). Siten Helsingissä joulukuussa kokoontuvalle Eurooppa-neuvostolle esitellään liikenne-, energia- ja maatalousneuvostojen ympäristöstrategia. Suomen puheenjohtajuuskaudella ympäristöasioita käsitellään näiden lisäksi muissakin neuvostoissa, kuten teollisuus- ja sisämarkkinaneuvostossa. Helsingin Eurooppa-neuvostossa annetaan lisäksi ns. vuosituhannen julistus, jossa elämisen laatu – ympäristö siinä mukana – on yksi pääaiheista.
Uskon, että läpäisyperiaatteella toimiminen on viisasta, sillä se osaltaan parantaa ympäristönsuojelun ja taloudellisten näkökohtien, esimerkiksi kustannustehokkuuden ja kilpailukyvyn, yhteensovittamista ja on erillistä ympäristönsuojeluohjelmaa tuloksellisempi tapa edistää kestävää kehitystä.
Sen lisäksi on tärkeää sopia kansainvälisesti pelisäännöistä ympäristömuutoksen hidastamiseksi. Ilmastokysymykset ovat olleet Suomen EU-puheenjohtajuudenkin painopisteitä ympäristöasioissa, sillä Suomi vastasi valmistautumisesta Kioton ilmastosopimuksen osapuolten väliseen kokoukseen (Bonn, COP 5, joka päättyi 25.10.-5.11.99; seuraava Haag 11/2000). Tämä kokous toimi päänavauksena niiden teknisten ratkaisujen hakemiselle, joita sopimuksen täytäntöönpanossa tarvitaan. Seuraavan 12 kuukauden aikana käytävät valmistelevat neuvottelut ovat ratkaisevia Kioton sopimuksen käytännön onnistumiselle.
Ilmastomuutos on suurin ongelma, joka parlamentilla on koskaan ollut edessään. Jos tuntuvaa suunnanmuutosta ei tapahdu, meillä on muutamassa vuodessa katastrofien jatkuva sarja. Trooppiset hirmumyrskyt voimistuvat, aavikoituminen lisääntyy. Jo nyt ihmisten muuttoliikkeet tapahtuvat enemmän ympäristöongelmien kuin sotien tähden.
Teollisuusmaiden on kyettävä vähentämään kasvihuonekaasujen päästöjä 35 prosentilla vuoden 1990 tasosta seuraavan kymmenen vuoden aikana (vuoteen 2010 mennessä), jos merenpinnan nousu halutaan rajoittaa enintään 2 senttimetriin vuosikymmenessä (tai ilmaston lämpeneminen 0,1 celsiusasteeseen vuosikymmenessä). Viime aikojen luonnonmullistukset – esimerkkinä marraskuun alun raju tulva Etelä-Ranskassa – osoittavat että tilanne on vakava ja että omakaan maanosamme ei tule tuhoilta säästymään.
EU on ilmastosopimuksen toimeenpanossa edelläkävijä
EU:n tavoitteena on yhteisön ilmastostrategia, jolla voitaisiin varmistaa Kioton ilmastopöytäkirjassa (UNFCCC) joulukuussa 1997 sovitut päästövähennykset. Komissio on jo antanut tiedonannon (KOM(1999)230 lopull.), jossa se kiirehtii pöytäkirjan ratifiointia ja toimeenpanoa – tavoitteena viimeistään vuosi 2002. Tiedonannossa kehotetaan jäsenvaltioita toimiin erityisesti energia- ja liikennesektorilla. Suomenkin osalta tämä edellyttää oman kansallisen toimenpideohjelman laatimista. Edelleen tiedonannossa tarkastellaan energia- ja ympäristöveroja, ympäristölupamenettelyjä, vapaaehtoisia sopimuksia sekä Kioton mekanismeja (mm. päästökauppa, Clean Development Mechanism) ilmastonmuutoksen ohjaamisessa. Tarkoituksena on valmistautua Kioton mekanismien käyttöön kehittämällä EU:n sisäistä päästökauppaa sekä ottamalla entisestä Itä-Euroopasta tulevat hakijamaat mukaan ilmastotyöhön.
USA:n päätös olla ratifioimatta Kioton sopimusta johtuu – avainasemassa olevan kongressin mukaan – Kioton mekanismien selkiytymättömyydestä, mutta kertonee paljon myös USA:n haluttomuudesta sitoutua ilmastotavoitteisiin. Tilanne on epäreilu, sillä USA vastaa neljänneksestä syntyneistä kasvihuonekaasuista, sen väestön ollessa vain 3 % maapallon asukkaista. Sitäkin tärkeämpää on, että EU niihin sitoutuu ja pyrkii saattamaan sopimuksen voimaan mahdollisimman monen muun sopijapuolen kanssa mahdollisimman pian. Tässä yhteydessä on mainittava erityisesti Japani ja kehitysmaat; myös WTO-neuvotteluissa on varmistettava, ettei ilmastotavoitteita pidetä kaupan esteinä.
Yhdysvallat haluaisi päästä Kioton velvoitteistaan joustomekanismien, esim. kehitysmailta ostamiensa päästökiintiöiden avulla. EU ehdottaa kattoja joustomekanismien käytölle, ja sen kanta on, että päästökauppaa voi harjoittaa vasta, kun kotimaassa on tehty jotakin. Ylipäänsä liiallinen joustomekanismeihin keskittyminen on vakava signaali siitä, ettei tilannetta ole vielä täysin tajuttu.
Kioton sopimus on yhteisen turvallisuutemme kannalta tärkeä jo sinänsä, mutta sen saavuttamiseen tarvittavan ympäristöteknologian kehittäminen on myös taloudellisesti kannattavaa ja luo merkittävästi myös uutta työllisyyttä. Tästä suomalainen teollisuus tarjoaa monta hyvää esimerkkiä; se on saavuttanut merkittäviä kilpailuetuja ennakoidessaan ympäristön aiheuttamia haasteita. Tällä hetkellä tuntuu jopa siltä, että Kioton sopijapuolten viiden kokouksen sarjan aikana kansainvälisen talouselämän edustajien asenne on muuttunut myönteiseksi – se on jo jopa myönteisempi kuin useiden hallitusten asenne on. Esimerkiksi televiestinnän piirissä nähdään teleneuvotteluiden ym. mahdollisuudet merkittävinä, kun liikenteen päästöjä lähdetään toden teolla rajoittamaan.
Parlamentti lisäsi EU:n tavoitteiden koherenssia WTO-kysymyksessä
Marraskuun istuntoviikolla Strasbourgissa päätettiin parlamentin kannasta EU:n neuvottelutavoitteisiin Maailman kauppajärjestö WTO:n alkavalle neuvottelukierrokselle.
Sitä valmisteleva WTO:n (kolmas) ministerikokous pidetään Seattlessa USA:ssa ensi viikon tiistaista perjantaihin. Tämä kokous päättää uuden kauppaneuvottelukierroksen aloittamisesta vuonna 2000 ja hyväksyy asialistan neuvotteluille.
Asialistan pääaiheita ovat tavaroiden, palveluiden ja maataloustuotteiden kaupan vapauttamisen jatkaminen, kauppaan vaikuttavien investointi-, kilpailu- ja ympäristösäännösten kehittäminen sekä mm. WTO-järjestelmän sääntöjen toimivuuden parantaminen.
Komissio on antanut tiedonannon, jonka pohjalta neuvosto antaa komissiolle neuvottelumandaatin. Tähän parlamentilla oli mahdollisuus lausua mielipiteensä.
Valiokuntavaiheessa esitin kymmenkunta muutosesitystä parlamentin kannanottoon. Muutosesitys ympäristönäkökulman läpäisyperiaatteen noudattamisesta WTO-neuvotteluissa sekä esitys WTO:n toiminnan ja kaupan vapauttamisen vaikutusten arviointivaatimuksesta tulivat suoraan hyväksytyiksi. Lisäksi voi arvioida, että moni muu muutosesitys heijastuu lopullisessa raportissa, vaikka ne eivät prosessin loppuvaiheessa enää nimissäni mukaan tulleetkaan.
Parlamentti lisäsi osaltaan koherenssia unionin WTO-neuvottelutavoitteisiin. Unioni on aiemmilla päätöksillään (mm. Ministerineuvoston vuoden 92 koherenssiresoluutiossa ja Maastrichtin sopimuksen kehitysyhteistyön koherenssilausekkeessa) sitoutunut eri politiikan alojen koherenttiuteen. Siten esimerkiksi kauppapolitiikan tulee olla sopusoinnussa unionin kehitysmaapolitiikan ja ympäristöpolitiikan kanssa. Nyt tämä periaate tuli parlamentin kannanotossa mielestäni ilahduttavalla tavalla esille.
Samoin voi arvioida, että ehdotetussa mietinnössä on hyvin tasapainotetusti esitetty kanta WTO:n suhteesta muihin monenvälisiin sopimuksiin. Lisäksi vahva tuki aloitetulle Maailman työjärjestö ILO:n ja WTO:n väliselle yhteistyölle lupaa yhä parempaa koherenssia tällä alalla. Kun toimiva malli on löydetty, olisi sitä sovellettava myös WTO:n suhteisiin muihin kansainvälisiin järjestöihin, joiden alaisuudessa vastaavia sopimuksia on tehty.
On myös tärkeää, että parlamentti nyt linjaa näiden monenvälisten sopimusten merkityksen WTO:n riitojenratkaisumenettelyssä. Ympäristövaliokunnan jäsenenä olen tyytyväinen siihen, että varovaisuusperiaate pyritään kirjaamaan myös WTO:n säännöstöön.
Unioni tekee viisaasti, jos se kutsuu kansalaisjärjestöjä mukaan keskusteluihin WTO:sta neuvottelukierroksen edetessä. Koska muut osapuolet tulevat valitettavasti vielä kaukana perässä, EU tarvitsee kansalaisjärjestöjen sivustatukea työssään WTO:n muuntamisessa ympäristön, terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin kannalta kestävästi toimivaksi järjestöksi.
Seattlen kierroksella WTO:n toimiala ja valta kasvavat merkittävästi. Siksi EU:n tulisikin huolehtia siitä, että kaupan vapauttamisen ja WTO:n toimien vaikutusta arvioidaan jatkuvasti ekologisuuden ja oikeudenmukaisuuden kannalta.
WTO:lle kirjoitettava valtakirja pitää mitoittaa niin, että kansaa edustavilla poliitikoilla on mahdollisuus toimia ja valvoa vapaakaupan vaikutuksia kansalaisten arkeen. Kaikkien parlamenttien tärkein tehtävä on kansalaisten luottamuksen synnyttäminen päätöksentekoon, myös WTO:ssa tehtäviin päätöksiin.
Pohjoinen ulottuvuus tuotava nopeasti käytännön tavoitteiden tasolle
Ulkoasiain valiokunta – tai tarkasti sanottuna – Ulkoasioiden, ihmisoikeuksien, yhteisen turvallisuuden ja puolustuspolitiikan valiokunta keskittyy lähiaikoina uusien jäsenmaiden maakohtaiseen arviointiin. Jokaisen kahdentoista hakijamaaksi hyväksytyn maan osalta käydään neuvotteluja, joiden pohjalta edetään kohti varsinaista jäsenyyttä. Vuonna 1998 alkaneissa liittymisneuvotteluissa on nyt Suomen ja vuodenvaihteessa seuraavalla Portugalin puheenjohtajuuskaudella siirrytty vaikeimpiin neuvotteluaiheisiin, joita ovat mm. maatalous ja ympäristö.
Laajentuminen edellyttää myös EU:n uudistamista, niin että päätöksenteko on mahdollista myös silloin kun jäsenmaiden määrä on kasvanut 15:stä 27:ään. Päätökset mm. komissaarien lukumäärästä sekä äänimäärän jakautumisesta jäsenmaiden kesken on tarkoitus saada tehdyksi lähikuukausina.
Suomen kannalta mielenkiintoista on, kuinka hyvin ns. pohjoinen ulottuvuus saadaan juurrutettua EU:ssa. Euroopan komissio esitti pohjoisesta ulottuvuudesta tiedonannon jo vuosi sitten (Luxemburg 11/98). Pohjoinen ulottuvuus kattaa maantieteellisesti Itämeren rannikkovaltiot, Pohjoismaat ja Venäjän luoteisosan. Sen keskeisiä tavoitteita ovat alueen taloudellisen potentiaalin hyödyntäminen ja ympäristönsuojelun tehostaminen. Ulottuvuus korostaa Venäjän, Itämeren alueen ja EU:n välistä myönteistä riippuvuutta. Aihetta käsittelevä ministeritason kokous Helsingissä aiemmin tässä kuussa jätti kuitenkin vielä auki ulottuvuuteen liittyvän konkretian, joka on välttämätön, jotta joulukuussa kokoontuva Eurooppa-neuvosto voisi päättää aihetta koskevan toimintaohjelman laatimisesta. Nyt sen sijaan ”pohjoinen ulottuvuus” vilahtelee puhujakohtaisesti milloin missäkin merkityksessä vailla yhtenäistä sisältöä ja merkitystä.
Pidän välttämättömänä, että pohjoisen ulottuvuuden tavoitteita ja toteutusta selkiytetään niin, että painopiste on taloudellista yhteistyötä ja kasvua ekologisesti kestävällä tavalla edistävissä hankkeissa. Käytännönläheinen toimintaohjelma on saatava käyttöön mahdollisimman nopeasti. Ohjelman on katettava alueina energian (maakaasu ja öljy) sekä metsä- ja mineraalivarantojen hyödyntämiseen liittyvän tuotantotoiminnan ja erityisesti raidekuljetusten kehittäminen, taloudellisen yhteistoiminnan perusteina taloudellisen lainsäädännön ja julkisen hallinnon kehittäminen, omistusoikeuden selkiyttäminen sekä kaupan ja investointien käytännön esteiden poistaminen. Samalla on kohdennettava erityisiä toimia ympäristönsuojeluun, mm. hankkeisiin, jotka tähtäävät ilmastomuutoksen ja happamoitumisen torjuntaan sekä Suomenlahden/Itämeren tilan ja rajantakaisen ydinturvallisuuden parantamiseen. Kuten laajentumisessa, myös pohjoisen ulottuvuuden strategiaa luotaessa ihmisoikeudet on muistettava pitää esillä.
Valiokunta on osoittautunut mielenkiintoiseksi keskustelufoorumiksi, jossa jäseninä on monia raskaan sarjan poliitikkoja. Valiokunta on usein saanut kuultavakseen eurooppalaisesta näkökulmasta keskeisiä kansainväliseen politiikkaan vaikuttavia henkilöitä. Sen sijaan varsinaisia lainsäädännöllisiä kysymyksiä valiokunnan asialistalla ei juurikaan ole.
Oma painotukseni tämän valiokunnan työssä tulee olemaan ihmisoikeuskysymyksissä. Valiokunnan jäsenyys parantaa tiedonsaantia ja avaa tarvittaessa ovia kysymysten keskeisten vaikuttajien luo ja antaa erityistä painoarvoa akuuteissa ihmisoikeusongelmissa laadittuihin vetoomuksiin, joita olen saanut jo tehdä useita ”Euroopan parlamentin ulkoasiainvaliokunnan jäsenen” ominaisuudessa.
EPP toimii vastuullisena sillanrakentajana
EPP on kesäkuisten Europarlamenttivaalien jälkeen selkeästi suurin ryhmä. Se on tuonut mukanaan koko joukon uusia velvollisuuksia ja mahdollisuuksia. Mielestäni ryhmän johto on selvinnyt haasteesta hyvin. Monissa sinänsä pienissä eleissä se on osoittanut, ettei se suinkaan aio pitää suurta kokoaan tekosyynä kömpelön käytöksen hyväksymiseen. EPP mm. muutti parlamentin vuosikymmeniä vanhoja traditioita niin, että myös pienten ryhmien puheenjohtajilla on istuin täysistuntosalin eturivissä kristillisdemokraattisten ja sosialidemokraattisten johtajien rinnalla. Tällaiseen sillanrakentajan rooliin EPP tuntuu suuntautuvan yleisemminkin. Kun parlamentin muuttuneet voimasuhteet eivät riittävästi näkyneet uuden komission kokoonpanossa, uhkasi EPP ensin äänestää uutta komissiota vastaan. Lopputulos kuitenkin oli, että puheenjohtaja Pöttering laati komissiolle selkeät pelisäännöt, joihin parlamentin muutkin ryhmät saattoivat yhtyä ja joihin komission jäsenet suostuivat sitoutumaan. Siten EPP:n asenne komissioon on mieluumminkin arvostelu hedelmien kuin komissaarien puoluekannan mukaan.
Pötteringin johdolla EPP on myös selkiyttänyt ryhmän profiilia – kun aiemmin kompromissihakuisuus sosialidemokraattien kanssa yhtenäisti kummankin ryhmän tavoitteita. Parlamentin arvioidaan selvästi politisoituneen, mutta korkeammalla ja kunnianhimoisemmalla profiililla toimivan uuden komission rinnalla se ei lainkaan ole huono asia ja toivottavasti heijastuu myös lisääntyneenä kiinnostuksena seuraavia, 2004 pidettäviä eurovaaleja kohtaan.
Voin olla tyytyväinen asemaani 233-henkisessä ryhmässä. Ryhmäkuria ei perinteisessä mielessä ole, vaan säännöt vastaavat Kristillisen liiton eduskuntaryhmän sääntöjä: yhtenäiseen käyttäytymiseen pyritään keskustelemalla asioista ja jos enemmistön päätökseen ei voi syystä tai toisesta suostua, toisin äänestämisestä ei rangaista, mutta tärkeimmissä kysymyksissä siitä toivotaan ilmoitettavan ryhmän johdolle etukäteen.
Itse olen kokenut, että suomalaisena, Kristillisen liiton edustajana kuulun EPP:n keskitien suureen enemmistöön – yleensä ongelmia ryhmän kannanottojen kanssa ei ole. Toisaalta olen vapaasti saanut äänestää esimerkiksi ympäristökysymyksissä astetta radikaalimmin kuin EPP:n enemmistö.
Kokemukseni kristillisdemokraattisen politiikan syvästä peruslinjasta Euroopassa on vahvistanut käsitystäni siitä, että Kristillinen liitto voisi nousta paljon merkittävämmäksi poliittiseksi vaikuttajaksi, jos se antaisi selkeän signaalin siitä, että se puolueena ymmärtää yhteiskunnallisen tehtävänsä oikein. Puhuin jo Euroopan parlamentin vaalien yhteydessä puolueemme nimenmuutoksesta ja saamani palaute on ollut todella suurta ja todella myönteistä. Olen vakuuttunut siitä, että nimenmuutos nähtäisiin juuri tällaisena kauan kaivattuna signaalina.
Tiedän, että puolueessa esiintyy myös vastakkaisia mielipiteitä, mutta uskon, että myös niiden esittäjät jaksavat ajatella asiaa niiden kannalta, jotka haluaisivat tulla mukaan toimintaamme, ja niiden kannalta, jotka jo pitkään ovat uurastaneet puolueessamme, mutta ennen muuta niiden tärkeinä pitämiemme asioiden takia, joita haluamme yhdessä olla edistämässä yhteiskunnassamme.
Arvoisa puheenjohtaja,
Europarlamentin jäsenenä työni on tietenkin vasta alussa. Tässä vaiheessa tärkeää on ollut mm. luoda toimivia suhteita työn kannalta keskeisiin tahoihin, joita oman EPP-ryhmän johdon lisäksi ovat suhteet muihin parlamentin ryhmiin, komissioon, Suomen edustustoon unionissa, erilaisiin Brysselissä edustettuina oleviin asiantuntija- ja kansalaisorganisaatioihin sekä kotimaassa omaan puolueväkeen ja eduskuntaan, eri ministeriöihin ja myös alueellisiin virkamiehiin kuin myös tiedotusvälineisiin ja kansalaisiin. Kaikkiin edellä mainittuihin tahoihin on jo hyvällä alulla olevat suhteet, mutta on selvä, että niitä karttuu kokemuksen myötä lisää. Nämä suhteet muodostavat merkittävän ”työkalusarjan” euroedustajan pakissa.
Suomalaisena edustajana on ollut juhlallista aloittaa juuri nyt, kun maamme on vastuussa koko EU:n puheenjohtajuudesta. Uskon, että myös se on edistänyt myönteistä suhtautumista suomalaisiin meppeihin. Monet tiedotusvälineet ovat kyselleet kantaani puheenjohtajuuden onnistumiseen. Luulisin, että suomalaiset poliitikot ovat samanlaisia kuin poliitikot Euroopassa keskimäärin. Sen sijaan suomalaisten virkamiesten työ puheenjohtajuuden eteen on ollut useimpien kollegojeni ja EU-virkamiesten mukaan poikkeuksellisen ansiokasta. Juuri virkamiehiä on kiittäminen siitä, että Suomen puheenjohtajuus näyttää kääntyvän menestykseksi.
