Olemme kaikki jo oppineet leikkimään vaalikoneilla, eikö niin? Jos vastaa aina ”en osaa sanoa”, kenet saa? Epävarman varmaan? Jos vastaa aina ”eri mieltä” tai ”samaa mieltä”, saa joko ärhäkän vastarannan kiisken tai tiukan tahtonaisen?
Näin minä kuvittelin, kunnes oikeasti kokeilin. Muutama vuosi sitten sosiaalisessa mediassa vinoiltiin Päivi Lipposelle: hänet saa, jos vastaa kaikkeen, ettei osaa sanoa. Annettiin ymmärtää, ettei Päivikään osaa. Vasta kun menin katsomaan, huomasin, ettei niin ollutkaan. Päivillä olikin mielipiteitä, keskiarvo vain sattui häneen.
Samanlainen someilmiö tuli minun vastauksistani Hesarin vaalikoneessa. Jos vastaa kaikkiin, ettei osaa sanoa, saa Eija-Riitta Korholan. Tällä kertaa olin varma, ettei tyypiltä puuttunut mielipiteitä. Tarkistin kuitenkin. Koneessa oli 30 kysymystä: 2 täysin eri mieltä, 0 täysin samaa mieltä, 12 jokseenkin eri mieltä, 14 jokseenkin samaa mieltä. En osaa sanoa oli vain 2 kertaa, joista toinen koski asiaa, joka ei kuulu EU:n päätöksentekoon. Toinen taas koski Turkin jäsenyyttä. Kantaaottamattomuus ei johdu siitä, etten tuntisi Turkin tilannetta vaan siitä, että tunnen sen varsin hyvin.
Helsingin Sanomat soitti minulle kysyen oliko vastaukseni taktikointia ja julkaisi aiheesta tänään jutun. Se siteerasi minua oikein, että lukuisissa jokseenkin-vastauksissa on taustalla 15 vuoden kokemus: kun kysymys on usein jonkinlainen yksinkertaistus, tulee tarve todeta, että asiat ovat monimutkaisempia eikä ehdotonta vastausta voi antaa saamatta sanoa kyllä mutta. Vaalikoneet koetaan usein vaalilupauksina, ja siksi niihin vastaaminen tuntuu vastuulliselta. Rehellinen vastaaja ei voi olla aina ehdoton.
Kerroin myös, että taustalla on väsymys vaalikoneiden kysymyksiin. Vaalikoneita on nyt useita kymmeniä, ja eurovaaliehdokkailla on taatusti jännetuppitulehdus ja burn out, jos he ovat niihin kaikkiin ehtineet vastata. Vaikeinta on, että niissä yhdistetään usein toisiinsa kuulumattomia asioita tai niihin liittyy vahvat mielikuvat ja vähän konkretiaa. Tyypillinen HS-koneen vaikea väite oli ”Suuret tuloerot ovat hyväksyttäviä, jotta erot ihmisten lahjakkuudessa ja ahkeruudessa voidaan palkita.” Olin jokseenkin eri mieltä, mutta täydensin: ”Tähän on vaikea vastata kun emme ole määritelleet ’suurta’. Tuloeroja on oltava, jotta ahkera työ tulee palkituksi, mutta en kannata tuloerojen suurenemiskehitystä.”
Tuntui myös mahdottomalta vastata ehdottomalla tavalla Nato-kysymykseen ”Suomen tulisi liittyä puolustusliitto Naton jäseneksi.” Olin vain jokseenkin samaa mieltä, ja perustelin: ”Olen kannattanut Nato-jäsenyyttä julkisesti kymmenkunta vuotta. Meidän olisi pitänyt liittyä siihen jo aikoja sitten, ja lopettaa hölinät aukiolevasta ovesta, ikään kuin se olisi aina auki. Nyt ei ole sopivin aika tehdä sitä mutta periaatteessa kannatan.”
Tällaisista syistä nämä koneet ja EOS-kuningattaret ovat suurta sattumaa ja arpapeliä. Helsingin Sanomat teki myös uutisessaan pikku virheen. ”Entäpä jos ryhtyisi Korholan vastakohdaksi: vastaisi kaikkeen varmasti ’täysin eri mieltä’?” Tämä lause antaa olettaa, että olisin sittenkin se, joka ei osaa sanoa. Läheisimmäksi puolueeksi kone ilmoittaisi silloin SDP:n. Kävin katsomassa, tosiaan sieltä nousi Täysin eri mieltä -kuninkaaksi Kimmo Kiljunen sijallaan 2.
Huvittavaa vain on, että Uuden Suomen vaalikoneessa sama herra Kiljunen tuli En osaa sanoa –vaihtoehdon kuninkaaksi, samalla sijoituksella. Hänestä voitaisiin tehdä aivan samanlainen juttu lehteen, sormi suussa!
Kiitos Hesari mielikuvajournalismista! Mutta lukekaa sentään itse! http://www.vaalikone.fi/suomi/ehdokas/225
