Suomella menee huonosti, ja yksi syy on siinä, että sallimme niin paljon puolitotuuksia. Hoemme iskulauseita, jotka eivät ole totta. Niistä ei tule totta runsaalla toistollakaan.
Taannoin kirjoitin väitöskirjan ns. ilkeistä ongelmista. Väitin, että politiikoilla on nykyään ratkottavinaan ongelmia, jotka ovat olemukseltaan erilaisia kuin ennen. Meillä on käsissämme yhä enemmän monimutkaisia ongelmavyyhtejä, joita on vaikea määritellä, ja myös vaikea ratkaista synnyttämättä lisää uudenlaisia ongelmia. Esimerkkinä ilkeästä ongelmasta käsittelin ilmastonmuutosta ja sen torjumiseksi kehitettyä ilmastopolitiikkaa. Ongelmien laadullisen muutoksen taustalla on globalisaatio, informaation räjähdysmäinen kasvu, tekniikan kehittyminen ja kaiken vuorovaikutuksen nopeutuminen. Siksi yhä tärkeämmäksi tulee suurten kokonaisuuksien ja riippuvuussuhteiden käsittäminen.
Koen kiusallisena sen, että samaan aikaan kun ongelmamme tulevat yhä monimutkaisemmiksi, kulttuurimme tulee yhä yksinkertaisemmaksi yhden totuuden hokemiseksi, poliitikkoja myöten.
Viime päivinä on tullut esiin runsain määrin esimerkkejä poliittisista konkursseista, joissa yksi kerrallaan tehtyjen ratkaisujen ja poliittisten iskulauseiden uskominen on johtanut nyt summana katastrofiin. Kokonaisuuksia ei ole nähty.
On hoettu, että maahanmuuttajia tarvitaan ja että työvoimapula on tulossa. Tuloksena on ennätystyöttömyys. On väitetty, että maahanmuutto on meille edullista, ja samalla on luotu ennätyssuuret kustannukset.
On väitetty, että meidän täytyy kantaa vastuuta, mutta samalla olemme eurooppalaisella turvapaikkapolitiikalla edesauttamassa kulttuuria, jossa kotimaistaan pakenevat juuri ne vahvimmat, joiden pitäisi olla kantamassa vastuuta maansa tulevaisuudesta paikan päällä. Tilanne on saanut minut kaipaamaan edellistä sisäministeriä Päivi Räsästä, joka hyvin perusteli, miksei Suomen – eikä muidenkaan EU:n jäsenmaiden – tulisi suostua turvapaikanhakijoiden kiintiöintiin vaan pikemminkin nostaa tänne otettavien YK:n kiintiöpakolaisten määrää. Nykytilanne luo hallitsemattoman tilauksen ja ruokkii kyseenalaista bisnestä. Pahinta on, että apu ei kohdistu niihin, jotka ovat suurimmassa hädässä. Suomen varsin suuret turvapaikanhakijan edut toimivat houkutteena tulla tänne. Pakolaisuuden normit ja säännöt pitää palauttaa alkuperäiseen merkitykseensä. Pakolaisina ei tule pitää niitä, jotka omin rahoin kykenevät tulemaan Euroopan läpi Suomeen saakka korkeiden korvaustemme piiriin. Tämä syö tavallisen veronmaksajan motivaatiota ja moraalia. Samalla se loukkaa todellisen pakolaisen luovuttanattomia oikeuksia.
On väitetty, että uusiutuva energia luo työpaikkoja. On väitetty, että tuulivoima on tulevaisuuden energiamuoto. Tuloksena on ennätyssuuret subventiot saatuun energiamäärään nähden. Ei runsaat tuet tee energiamuodosta kannattavaa. Saksassa viime vuonna uusiutuvien tuki oli 22 miljardia euroa. Saksan vihreät huomauttavat puolustukseksi, että uusiutuvat energialähteet ovat luoneet Saksaan 380 000 uutta työpaikkaa. Pienellä jakolaskulla saadaan yhden työpaikan hinnaksi 4800 euroa kuukaudessa, joka on palon korkeampi kuin Saksan keskipalkka 3600 euroa kuukaudessa. Hommassa ei ole järjen hiventä, kun tiedetään, että kohonnut energianhinta syö kaiken kannattavuutta.
Samaan itsepetokseen perustuu ilmastopolitiikkamme, jossa on vuosia hoettu, että EU:n tulee olla edelläkävijä. Alle kymmenen prosentin päästäjälle EU:lle vaaditaan yhä tiukempia päästörajoja, siten että olemme aivan eri janalla muiden päästäjien kanssa. Samalla täysin ohitetaan yksipuolisen politikkamme tulokset: satoja miljardeja maksaneiden toimiemme aikana EU:n päästöt ovat kasvaneet siitä yksinkertaisesta syystä, että tuomme tänne entistä enemmän tavaraa, joka on tuotettu muualla, runsaimmin päästöin. Oman tuotannon alasajo on kostautunut kulutuksen päästöjen kasvulla. Ilmastoa ei pelasteta luomalla kilpailuvääristymiä.
Ongelmiemme ratkaisemiseksi tarvitsemme nöyryyttä ja oppimishalua. Entiset keinot eivät riitä. Koko politikan kulttuuri ja päätöksentekojärjestelmä on luotu niitä aikoja varten, kun ongelmat olivat kesyjä. Vanha poliittisten nimitysten ja hyvävelikulttuurin systeemi ei enää toimi.
Arvostan sitä, että Sipilän hallitus pyrki tosissaan yhteiskuntasopimukseen, mutta siitä ei tule yhtään mitään, jos ei samalla käsitetä, kuinka mätiä hyvinvointia purkavia rakenteita olemme sallineet mm. tehottoman energia- ja ilmastopolitiikan avulla. Ei mitään kestävää taloutta voi rakentaa itsepetoksen varaan.
Ammattiyhdistysliike ajaa yhä vanhoilla raiteilla, vaikka kilpailukykyongelmien ratkaiseminen ei ole enää mahdollista devalvaatiolla. Ideologiaan pohjautunut joustamattomuus ja sen huonot seuraukset voitiin paikata sen avulla aiemmin, mutta ei enää. Nyt ammattiyhdistysliike tekisi työlaisille palveluksen, jos se alkaisi vaatia EU;lta politiikkaa, jossa ilmasto- ja energiapolitiikan valuviat tunnistetaan ja estetään tuotannon ulosajo muka ilmaston pelastamisen nimissä.
Haluaisin aina kuulua ihmisiin, jotka edustavat toivoa ja näkevät mahdollisuudet uhkien sijasta. Mutta se alkaa siitä, että valheille sanotaan ei kiitos.
