Maanantai-iltana havahduin, että viime eurovaaleista on kulunut jo vuosi. Tehokasta peliaikaa on siis jäljellä vielä nelisen vuotta.
Itse määrittelen mepin tärkeimmäksi tehtäväksi kotimaansa edun puolustamisen, olkoonkin, ettei sellainen ole pinnalta katsoen oikeaoppista – meidänhän piti ajaa Euroopan asiaa. En kuitenkaan usko Eurooppaan, joka ärsyttää kansalaisiaan epäreilulla lainsäädännöllä. Siksi mepin tärkein tehtävä on huolehtia, että se valta joka on annettu Brysseliin, tulee takaisin järkevän lainsäädännön muodossa. Se tarkoittaa, että Brysselissä on ymmärretty olosuhteiden erilaisuus. Ja se, että näin tapahtuu, on taas Euroopan etu.
Näitä lainsäädännön valvojia kansa valitsee oman mielensä mukaan. Riskinsä siinä tietenkin on. Voi käydä niin, että meppi tai suomalaisministeri tuhoaa kertalaakilla enemmän suomalaista kilpailukykyä kuin kokonainen kabinetti vaalikauden aikana kykenee rakentamaan. Näin kävi aikoinaan esimerkiksi EU:n päästöjen taakanjakosopimuksessa ja päästökaupassa. Oudosti kävi myös Suomen energia-aarteen turpeen statuksessa, tai viimeksi toukokuussa, kun viisi suomalaismeppiä äänesti syanidikaivoskiellon puolesta. Meppien idioottimainen päätös uhkaa lopettaa kullankaivuun Suomessa – vaikka prosessissa käytettävä syanidi ei edes joudu ympäristöön.
Yksi on kuitenkin yli muiden. Väitän, ettei kukaan suomalainen ministeri tai meppi ole tullut Suomelle yhtä kalliiksi kuin Satu Hassi. Hän on väsymätön Suomen kilpailukyvyn vihollinen – oikein joutuu ihailemaan leppymätöntä energiaa, millä Satu kampittaa suomalaisyrityksiä ja nostaa niiden kustannuksia. Harmi vain, että potkut Suomi-neidon nilkkaan merkitsevät työpaikkojen katoa – ja tämä tapahtuu maalle, jossa ympäristötaso on Euroopan huippua. Mutta ei armoa, piiskataan lisää!
Uusin Hassin hanke koskee Suomessa harjoitettua ns. mankala-mallia, josta Hassi ja Heidi Hautala valittivat komissiolle tulkiten sitä osakeyhtiölain vastaiseksi. Mankala merkitsee osuustoimintaa: tietyt sähköyhtiöt, kuten ydinvoimaa valmistava Teollisuuden voima, myyvät osakkuusasiakkailleen sähköä omakustannushintaan. Vihreät kollegani tulkitsevat, että kyseessä on alesähkö, joka olisi katsottava veronalaiseksi osingoksi. Komissio ei ottanut kantaa mutta lupasi tutkia asiaa, ja tuloksena Suomi sai selvityspyynnön.
Taas sahataan huolella omaa oksaa. Mankala-malli on laajassa käytössä, muun muassa osuustoiminnassa ja asunto-osakeyhtiöissä. Myös merkittävimmät Suomen uusiutuvan energian hankkeista on toteutettu mankala-pohjalta.
Vastikkeeton veroetu se ei ole, sillä kyseessä on järjestelmä, jossa jaetaan paitsi yhteistoiminnasta syntyneet edut, myös vastuut. Taloudelliset riskit jakautuvat toimittaessa osakasyhtiöille eivätkä ne näin ollen jää yhden yhtiön kannettavaksi. Osakkaan kannalta kyseessä on laitoksen ulkoistettu sähköntuotanto-osasto. Erikokoiset teollisuus- ja energiayritykset voivat kukin osallistua sähköntarpeensa mukaan joustavasti. Menettelytapa mahdollistaa suuret hankkeet, joihin yksittäisen yrityksen rahkeet eivät riittäisi. Ilman mankalaa vain pörssisähköä tuottava Fortum voisi rakentaa ydinvoimaa Suomeen.
Mankala-malliin perustuvaa toimintaa on harjoitettu useita kymmeniä vuosia lainsäätäjän ja viranomaisten hyväksymänä, ja korkein hallinto-oikeus on vahvistanut hyväksyttävyyden 1960-luvulla. Jos se nyt osoitetaan EU:n lainsäädännön vastaiseksi, mukana kaatuu varsin paljon muutakin.
Lopulta on kyse työpaikoista. Perusteollisuuden kannalta on tärkeää, että mankala-mallin avulla saadaan vakaa sähkön hinta pitkälle aikavälille. Ennustettava sähkön hinta on keskeinen liiketoimintaedellytys. Sen turvaamisella voidaan mahdollistaa tulevaisuuden investoinnit ja uusien työpaikkojen syntyminen. Malli estää energiantuotannon keskittymistä, ja hillitsee näin hinnannousua.
Mutta ongelmana taitaakin olla vain ydinvoima. Suomen vihreillä on paineita näyttää eurooppalaisille puoluetovereilleen, että periksi ei anneta – vaikka istutaan hallituksessa, joka rakentaa sitä, minkä vastustamisesta koko liike syntyi.
Sitä vain ihmettelen, kuinka kauan nämä energiapolitiikan asetelmat niellään hämmästelemättä. Vihreät haukkuvat väsymättä ”teollisuuden” puolestapuhujia. Mutta siinä missä perusteollisuuden puolustaja puolustaa aivan tavallisten ihmisten työpaikkoja, mitä tekevät vihreät itse? Kerta toisensa jälkeen löydän heidät kallista pörssisähköä valmistavien ja miljardiluokan wind fall -voittoja taskuunsa keräävien sähköyhtiöiden äänitorvena. Ökyrikkaiden agenda kelpaa, tavallisen työläisen ei?
