Takaisin töissä, jo kolmatta päivää. Se vain on alkanut niin kiireellä, etten ole ennättänyt julistaa kautta avatuksi blogissa. Nimenomaan vääntö ilmastopaketin kohtalosta on tiukimmillaan.
Juuri nyt ryhmämme keskustelee Venäjän toimista Georgiassa. Ensi viikolle täysistuntoon on tulossa päätöslauselma, jonka voi ennustaa aika tiukkasanaisesti tuomitsevan Venäjän toimet siitäkin huolimatta että sosialistit tullevat pehmentämään lopullisen esityksen sanamuotoja.
Täällä keskustellaan vakavasti kaiken Venäjälle suuntautuvan EU-rahan jäädyttämisestä. Kyseessä on noin 150 miljoonan euron summa.
Itse asiassa keskustelimme aiheesta jo viime viikolla, jolloin Ulkoasiainvaliokunta keskeytti lomansa kriisin vuoksi. Osallistuin siihen, vaikken tällä hetkellä olekaan AFETin jäsen. Viime keväänä vierailin kuitenkin Tbilisissä EU-delegaation neuvotteluissa ja muutenkin kiireellisten päätöslauselmien laatijana aihe kiinnosti.
Kokous pidettiin osin suljetuin ovin.
Puheenjohtajamaa Ranskan edustaja selosti tapahtumien kulun ja kiitteli sekä Sarkozya että Stubbia tavasta hoitaa tilannetta. Toinen kiinnostava vieras oli Georgian ulkoministeri Ekaterine Tkeshelashvili, joka selosti tilannetta Georgian näkökulmasta. Uskomattoman nuori ja terävä nainen muuten: vain 31-vuotias – ja häkellytti hyvällä argumentoinnillaan. Hän korosti, etteivät tapahtumat koske vain Georgiaa: jos Venäjän hyökkäykseen ei reagoida tiukasti, monet muutkin maat ovat vaarassa.
Venäjän roolia rauhanturvaajana epäiltiin suuresti eikä sen neutraalisuuteen uskottu. Tsekkoslovakiassa tapahtui vastaava, ja neuvostovalta jäi rauhaa turvaamaan 22 vuodeksi. On estettävä ettei näin käy Georgiassa. Yksi kyseli georgialaisministeriltä, mitä Saakashvili oikein ajatteli hyökätessään Etelä-Ossetiaan: Te tarjositte Venäjälle tilaisuuden tarjottimella sekaantua asioihinne. Saakashvili oli typerä astuessaan miinaan, jonka Putin hänelle asetti. Samalla kun Stubbin aktiivisuutta ja työtä laajasti kiiteltiin, ihmeteltiin miksi korkea edustaja Javier Solana ei ottanut mitään roolia asiassa: Mihin me häntä siis tarvitsemme?
Johtopäätökseksi jäi, että Georgian alueellinen koskemattomuus on turvattava, eikä Venäjällä ollut kansainvälisoikeudellista mandaattia hyökkäykseensä.
Samansisältöinen keskustelu jatkui tänään. Todettiin, että ellei Venäjän toimiin, mukaan lukien eilinen yksipuolinen Abhasian ja Etelä-Ossetian separatistimaakuntien tunnustaminen, puututa jämäkästi, siitä seuraa loogista jatkoa esimerkiksi Transnistrian ja Krimin kohdalla. Etenkin Ukrainan kohdalla tilanne huolestutti, sillä Stalin liitätti aikoinaan Krimin Venäjän neuvostotasavaltaan ja vuonna 1954 se liitettiin Ukrainaan.
Medvedev sanoi, ettei Venäjä pelkää kylmää sotaa. Tämä kertoo ainakin jo siitä, että meillä on kylmä rauha.
Kaikki viime viikon aikana tapahtunut panee myös miettimään, mitä mahtaa ajatella Nord Streamin ja sitä myöten Venäjän palvelukseen astunut Paavo Lipponen. Hän tuskin olisi ottanut lobbausvirkaa vastaan, jos olisi osannut ennakoida Venäjän aikeet oikein. Olen pahoillani hänen puolestaan, sillä minusta Lipponen on oiva mies.
Nyt muutamat Halosen ja Tuomiojankin taannoiset lausunnot tuntuvat syvän sinisilmäisiltä. Välillä mietin, että olisimmepa jo avanneet sen oven, jota haluttiin pitää ikuisesti raollaan.
Ps. Miljoonas kävijä sitten vuoden 2005 räpsähtää kotisivuilleni hyvin pian. Pyydän sankaria ilmoittautumaan sähköpostitse – palkintohan sellaisesta tulee. Vai meneeköhän laskuri jotenkin tilttiiin?
